Metatavu panostaa kasvuun – Mikko Lampi toimitusjohtajaksi

Sisällysluettelo

Metatavu on kasvanut hyvää vauhtia ja sitä vahvistamaan Mikko Lampi siirtyy Metatavun toimitusjohtajaksi 1.11.2023. Tavoittelemme jatkossakin menestystä, kasvua ja haluamme olla asiakkaillemme paras digitalisaatiokumppani. Me haluamme rakentaa Metatavun näköisen tulevaisuuden.

Lampi on toiminut Metatavun liiketoiminta- ja kehitysjohtajana syyskuusta 2019 alkaen sekä osakkaana ja hallituksen jäsenenä syksystä 2020 alkaen. Koulutukseltaan hän kauppatieteiden maisteri ja tietotekniikan insinööri. Mikolla on yli 15 vuoden kokemus digitalisaatioon ja ohjelmistoalaan liittyen mm. liiketoiminnan johtotehtävissä, tutkimuspäällikkönä, konsulttina, ratkaisuarkkitehtina ja devaajana.

Olen monessa liemessä keitetty digitaalisen liiketoiminnan neo-generalisti. Minulla on ollut hieno mahdollisuus kasvaa osana Metatavun tarinaa ja vaikuttaa, millainen siitä on muodostunut. Nyt edessä on mielenkiintoiset ajat uutta kasvua mahdollistamassa ja huikea paikka kehittää tulevaisuuden Metatavua.

Nykyinen toimitusjohtaja Jere Lauha jatkaa Metatavun palveluksessa ja siirtyy vastaamaan myynnistä ja asiakkuuksista. Lauha on toiminut Metatavun toimitusjohtajana vuodesta 2016 alkaen. Hän jatkaa osakkaana ja siirtyy Lammen paikalle yhtiön hallitukseen.

Metatavun kasvuvauhti on tähän saakka ollut huikeaa ja on ollut mahtavaa olla siinä mukana. Mikko on ollut osa meidän kasvutarinaa jo yli neljä vuotta, joten uskon että Mikon vetämänä saadaan Metatavun kasvu jatkumaan halutunlaisena. Lisäksi odotan innolla jo sitä, että pääsen tekemään taas enemmän myynti- ja asiakastyötä.

Merkittävää kasvua viime vuodet

Metatavulla menee hyvin. Olemme kasvaneet tulorahoituksella vuosittain 50 – 80 %. Tänä vuonna liikevaihto näytti jo elokuussa yli 40% kasvua, vaikka vuoden kiireisimmät ajat ovat vielä edessä. Viime tilikaudella saavutimme n. 1,4 miljoonan euron liikevaihdon ja ylitimme ensimmäistä kertaa historiassamme miljoonan rajan.

Asiakastyytyväisyytemme on alaa tarkastellen aivan poikkeuksellinen. Meidän NPS on 89, kun softa-alalla se on keskimäärin 44 ja IT-palveluissa 42. Meillä on myös tyytyväiset työntekijät. Olemme sertifioitu Great Place to Work ja kokoluokassamme Suomen 9. paras työpaikka tehdä töitä (2022).

Tavoitteena kasvu sekä strateginen, hallittu ja jatkuva uudistuminen

Alkuvuosina Metatavun tiimi koostui kolmesta henkilöstä. Kasvoimme orgaanisesti muutamassa vuodessa nykyiseen pariinkymmeneen henkeen. Kesällä 2021 saimme kunnian olla ensimmäinen silloin vastaperustetun Etelä-Savon kasvupääomarahaston sijoitus. Yhtiöstä n. 90% on edelleen työntekijöiden omistama.

Nykyisin olemme paljon enemmän kuin perinteinen softatalo. Teemme devaamisen lisäksi mm. konsultointia, palvelumuotoilua, käyttökokemussuunnittelua ja devopsia. Asiakkaamme edustavat monia toimialoja teollisuudesta, logistiikkaan, julkisesta sektorista korkeakouluihin sekä maataloudesta terveydenhuoltoon. Toimimme mm. ETRAn, Osuuskauppa Suur-Savon, Helsingin kaupungin, Järvikylän, Aalto-yliopiston, Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan ja monen muun kanssa.

Lähitulevaisuuden tavoitteena on jatkaa orgaanista ja hallittua kasvua, rekrytoida runsaasti lisää tekijöitä sekä parantaa tuottavuutta ja kannattavuutta. Samalla pidämme huolen mahtavasta asiakas- ja työntekijätyyvyäisyydestämme. Haluamme kasvaessamme edelleen olla matalahierarkinen ja moderni organisaatio. Pystymme tulevaisuudessa palvelemaan entistä suurempia asiakkaita, toteuttamaan vieläkin vaativampia projekteja ja toimimaan luotettavana ja ketteränä kumppanina asiakkaillemme.

Lupaamme olla asiakkaillemme paras digitalisaatiokumppani. Uskomme reiluun softabisnekseen, joka perustuu luottamukseen, liiketoiminta- ja käyttäjälähtösyyteen, avoimeen lähdekoodiin ja kestävään kehitykseen. Autamme kehittämään liiketoimintaa tuottamalla fiksuja, kustannustehokkaita ja hyvin muotoiltuja digitaalisia ratkaisuja.

Lisätietoa

Mikko Lampi
[email protected]
050 3211 859

Jere Lauha
[email protected]
040 290 9201

JAA BLOGI